Pelipäivään lähdettiin vain yksi ottelu kalenterissa. Sarjataulukossa Rasia oli jo varmistanut jatkoon menemisen ylempään jatkosarjaan ja SS Valhallan kohtalona oli tippua alempaan. Sarjajärjestelmän vuoksi pelissä ei ollut tuloksellista panosta, mutta siitä huolimatta lataus peliin oli kunnossa.
SS Valhallalla oli peliin lähdettäessä vain 3 vaihtomiestä, joten oli selvää, että Rasia piti kovaa sykettä pelin alussa. Peli pyöri hyvin ensimmäisen erän kotijoukkueen päädyssä ja lopulta pyöritys johti rikkeeseen maalivahdin alueella ja tästä tuomittiin rangastuslaukaus. Laukausta asettui antamaan Sändi. Hyvällä harhautuksella maalivahti väärään suuntaan ja pallo nuottaan. Peli Rasialle 0-1.
Tämän jälkeen pelistä tuli rikkonaista loukkaantumisten ja jäähyjen vuoksi. SS Valhalla tasoittaa ja menee nopeasti sen jälkeen 2-1 johtoon.
Kolmannen erän alkuun Rasia pääsee ylivoimalle ja pelikellosta ehtii kulua vain muutama sekunti kun allekirjoittanut laittaa pallon aivan maalin yläkulmaan hienon vaparikuvion päätteeksi. Kotijoukkue pääsee yrittämään maalintekoa rangaistuslaukauksesta mutta Lassi maalilla poimii marjat. Loppuaika pelailtiin ja tulos 2-2 tasapeli.
#56
Joukkue | O | ME | P |
SC Susibandy | 4 | (+13) | 8 |
SC Lääderi | 4 | (+9) | 7 |
Soittorasia 4 | 4 | (+10) | 6 |
Höntsääjät | 4 | (+2) | 5 |
IkU | 4 | (0) | 4 |
TahVe II | 4 | (-9) | 4 |
Soittorasia 2 | 4 | (-2) | 2 |
KyPo | 4 | (-10) | 0 |
HLJ | 4 | (-13) | 0 |
Joukkue | O | ME | P |
SC Susibandy | 4 | (+13) | 8 |
SC Lääderi | 4 | (+9) | 7 |
Soittorasia 4 | 4 | (+10) | 6 |
Höntsääjät | 4 | (+2) | 5 |
IkU | 4 | (0) | 4 |
TahVe II | 4 | (-9) | 4 |
Soittorasia 2 | 4 | (-2) | 2 |
KyPo | 4 | (-10) | 0 |
HLJ | 4 | (-13) | 0 |