Soittorasian Edustus kärsi kirvelevän jatkoaikatappion Erä Akatemialle lauantai-iltana Cupin pikkufinaalissa lukemin 7-6.
Pöytäkirja
Kangasalan urheilijoille kärsityn karvaan tappion jälkeen Soittorasia 3 kokoontui vaitonaisena pukukoppiin.
Salibandyn super-sunnuntai Kangasalalla
"Voitolla yöhön" kääntyi "turpaan ja saunaan" teemaksi lauantaisessa mittelössä YPA:aa vastaan
Parkanon pienelle tatamille lähti nälkäinen ja asennoitunut joukko muutamista poisjäänneistä huolimatta.
Lauantaipäivän peli Suolahden Urhoa vastaan ei noussut klassikoiden joukkoon, mutta Tekniikan Miehet saivat punnerrettua selvän voiton viimeisestä sarjapelistä ennen kahden viikon päästä pelattavaa Suomen Cupin pikkufinaalia.
Pirkkalan Pirkat oli selvästi valmiimpi joukkue joulutauon jälkeiseen sarjapeliin ja vei hyvän viimeistelyn turvin voiton lukemin 7-2.
Päivän toiseen otteluun vastaan asettui kärkipään joukkue Blasters (jostain päin Suomea?).
Päivän ensimmäiseen peliin vastustajaksi arvottiin L-Bandy. Pitkän linja-automatkan väsyttämät rasiapelurit avasivat ottelun tälle kaudelle hyvin epäsoittorasiamaisesti.
Ensimmäinen erä oli Soittorasialta hienoa taistelua. Ikävä kyllä taistelua ei käyty Vihuria vastaan, vaan väsymystä ja sekin taistelu hävittiin.
Tammikuu ja mahat täynnä kinkkua. SR III:n pojat kokoontuivat Tamppi Areenalle esiintymään kauden viidenteen turnaukseen täynnä uudenvuoden tuomaa intoa.